Kirjoitettu 19.6.2016 ja siitä hieman muokattu.

Ristiriitojani ja paineitani syventää se, etten toimi ja aseta arvoja, kuten muut. Minähän voisin monetisoida taiteelliset projektini, voisin opiskella enemmän päätoimisesti ja keskittyä työelämärelevantteihin asioihin, voisin vähän kallistaa kuppia ja nollata päätä, voisin mennä someen ja verkostoitua siellä niihin ihmisiin, jotka elämääni kuuluvat ns. määritelmän mukaan (esim. sukulaiset) ja voisin määritellä elämäntilannettani enemmän yleisesti ymmärretyssä normatiivisessa käsitteistössä (kuten parisuhdestatuksilla). Näin en silti tee. Päällisin puolin teen elämästäni melko vaikeaa, mutta minulla lienee siihen jotkin hienot syyni.

En myöskään voi pakottaa muita elämään omissa normeissani, koska sen lisäksi, että muut ovat tapoihinsa tottuneet, heillä lienee niihin myös omat syynsä siinä missä minullakin omiini. Jos jään yksin arvojeni kanssa, se on vähän voi voi. Ketään ei voi pakottaa seuraajakseni. Siihen minulla ei ole oikeutta, koska kaikki ovat vapaita elämään sellaista elämää kuin parhaaksi katsovat, luonnon ja sosiaalisten rajojen puitteissa tietenkin.

Olenko omille visioilleni liian ehdoton ja vaativa vai onko kyseessä vain puhdas sosiaalinen konflikti? Kysymys on siis siitä, tekeekö ongelmasta individualistisen vai sosiaalisen. Jälkimmäisessä välttyisin omasta vastuustani. Vaan miten sosiaalisia konflikteja pitäisi ratkaista? Pitäisikö jokaiselle natsille tarjota kansallissosialistista utopiaa? Sosiaalisissa järjestelmissä on heikkoutena se, että karkeasti ottaen kussakin kontekstissa voidaan ylläpitää vain yhtä tai muutamaa järjestelmää kerrallaan, koska kaikkia ei voi sosialisoida kaikkeen ja monet järjestelmistä ovat keskenään yhteensopimattomia. Seurauksena yksilöistä osa voittaa ja osa häviää. Sosiaalinen konflikti on väistämätön niin kauan kuin ihmiset ovat erilaisia.

Vaikka tulen monien kavereideni kanssa toimeen joissain jaetuissa asioissa, kuten musiikissa ja videopeleissä, monet sosiaaliset perustekijät jäävät ilman vastakaikua: yleisesti tavat järjestää talous ja läheiset ihmissuhteet. Elämä ehkä olisi helpompaa, jos vallitsisi muut järjestelmät, mutta näin ei ole eikä oikein mahda minkään. Jokainen järjestelmä aina suosii ja potkii tiettyjä ihmisiä tietyissä asioissa, mutta niin sen on kai aina tuomittu menemään... Onko ainoa vaihtoehtoni sopeutua vai onko minulla mitään perustetta elätellä toiveitani mahdollisesta muutoksesta?